Varpaasta ja vähän muustakin

Masolino/Masaccio, raajarikkoisen parantaminen. Brancacci-kappeli, Firenze

                                                                                                                                                          Tarkoitus oli siirtää tähän tekstin alkuun eräs toinen kuva, mutta tämän freskon aihehan on mitä sopivin postauksen  teemaan. Raajarikkoinen siinä odottaa parannusta.

Yhtä lailla omassa elämässä korostuvat tällä hetkellä väsymys ja fyysiset vaivat. Niin paljon kuin pidänkin renessanssiajan taiteesta ja sen tukijoista (Michelangelo, Lorenzo de Medici), en olisi halunnut liittyä tähän kuuluisaan joukkoon joka poti kihtiä. Mutta niinpä vain nykyinen sairauteni - jolla on aivan liian kaunis nimi, polycytemia vera - aiheuttaa tällaistakin vaivaa. Ruokavaliosta alkaa muodostua melkoisen haasteellinen, kun rautaa kaikissa muodoissaan pitäisi välttää ja nyt pitää näemmä ryhtyä myös kihtidieetille. Hyvästi saunaolut, hyvästi  paistetut muikut, grillattu kana...pari kertaa tuo kihtikohtaus on ollut, ja voin sanoa että se tunne ukkovarpaassa on kuin joku kääntelisi sitä tulisilla hiilillä ja ruuvaisi samalla kidutuspenkissä. Ei vähäiset tuntemukset lainkaan.

Syksy on ollut haasteellinen jaksamisen puolesta. Töissä käynti ja 6-vuotiaan koululaisen äitiys vievät tehokkaasti energian, semminkin kun verivähennyksillä on saatu aikaan orastava anemia, Hb vain 120.

Kuntosalikortti saa rauhassa pölyttyä hyllyllä. Hyvä jos jaksan  normaalit kotiaskareet ilman suurempaa kiukuttelua ja ärsyyntymistä. Yritän kuitenkin ajatella, että vielä tästä ylöspäin mennään ja kunto nousee kohisten, kunhan aallonpohja on saavutettu. 

Minua lohduttaa joulun lähestyminen. Sen kaupallisuus ei ilahduta,  mutta kaikki muu jouluun liittyvä antaa iloa ja vaihtelua arkeen. Käsillä tekemisen ilo ja lapsen kanssa puuhailu ovat terapiaa. Pitkästä aikaa ajattelin väsätä joulukortit itse, mistä olen jo suorastaan ylpeä. Tarvikkeet on jo hankittu, kartongit ostettu ja tilpehöörit varastoitu. Kummasti muutenkin tämä nykyinen tilani (=sairaus) saa minut vimmaiseen luovuuden tilaan. Käsillä näpertely on jotain, mistä jää jälki. Ja kaikki kaunis saa hyvälle tuulelle ja rauhoittaa. Tässä maailmassa, joka tuntuu aina vain (anteeksi kyynisyyteni) turhemmalta paikalta. Mutta jossa on silti niin ihmeellistä elää. Olisiko seuraavassa postauksessa jo TODELLA iloista asiaa?? Toivotaan.